Väärin ymmärretty hallitusohjelma ja sananvapaus

On aina piristävää lukea Hämeen Sanomien pääkirjoitusta. Piristävää sikäli että se kannustaa ja motivoi avaamaan koneen ja kirjaamaan ajatuksia.  Torstaina 29.1 käsittelyssä oli Keskustan edellisenä päivänä julkaistut strategiset tavoitteet hallitusohjelman pohjaksi. Tai olisi pitänyt olla. Kirjoituksessa nimittäin käsiteltiin keskustan strategista hallitusohjelmaa.

Keskustan kansanedustajaehdokkaana seuraan tiivisti keskustan lähettämää postia ja pääsen lukemaan  myös suunnitelmia tulevista ohjelmista. Kävinkin tarkkaan läpi Keskustan julkisia ja ei-julkisia sivuja ja etsin sieltä tätä ruodittua hallitusohjelmaa. En kuitenkaan löytänyt muuta kuin ne julkaistut tavoitteet; tavoitteen 200 000 työpaikasta, hyvinvointierojen kapenemisesta, julkisen  talouden vaikuttavuudesta, biotalouden hyödyntämisestä  ja uuden oppimisen tavoista  sekä näihin tavoitteisiin liittyvät kärkihankkeet. Tekstiä oli kyllä enemmän kuin se yksi aanelkku, joka varsinaisen hallitusohjelman pituudeksi on suunniteltu.  Ja enemmän kuin, että voitaisiin puhua vain ilmaan piirretyistä mielikuvista, kuten lehden kirjoituksessa mainittiin.

Pääkirjoituksessa huutia saivat myös kotiin ja hyvinvointierojen kapenemiseen liittyvät tavoitteet. Se, joka ei pidä hyvinvointierojen kapenemista tärkeänä yhteiskunnallisena tavoitteena, on minusta väärillä jäljillä.  Ja erityisesti lehdistön  kannattaisi olla huolissaan eriarvoistumisesta ja hyvinvointieroista. Sillä juuri nämä asiat johtivat niihin kauheuksiin mitä tapahtui Pariisissa tammikuun seitsemäntenä vapaan lehdistön edustajille.

Lehdistön vapaus on tärkeä periaate, kuten myös sananvapaus yleensä. Tavallaan Hämeen Sanomat toteuttaa sananvapautta kirjoittamalla ja tulkitsemalla päivän uutista siten kuin haluaa ja omasta  intressinäkökulmastaan.  Ja se vasta on suurta sanavapautta, että minä voin arvostella lehden pääkirjoitusta tällä lehden omalla blogisivulla, taas vastaavasti omasta näkökulmastani.  Eli tämä vuodatus keskustan väärinymmärretyistä tavoitteista kääntyykin yleiseksi iloksi yhteisestä sananvapaudesta, jota  Hämeen Sanomat omalta osaltaan mahdollistaa. Ja tässä konsensuksen hengessä totean vielä sen että kyllä minäkin olen siihen kestävä kehitys termiin  kyllästynyt,  jo kymmenen vuotta sitten.  Sen olisi voinut keskustan kärkihankkeissa korvata vaikka sanalla  vastuullinen kehitys. Kirjoitellaan.

4 kommenttia artikkeliin “Väärin ymmärretty hallitusohjelma ja sananvapaus”
  1. avatar Pipsa Häkkinen sanoo:

    kiitokset teksistäsi! Mukavaa, jos ehdit kirjoittamaan myös blogiin asioista, jotka Sinua/meitä kiinnostavat. Iloitsen raikkaistasi ajatuksistasi ja arvomaailmastasi , koska olen löytänyt pitkästä aikaa – yli kahden kymmenen vuoden jälkeen – kansanedustajaehdokkaan, jonka puolesta on hyvä syy tehdä vaalityötä. Olet aidosti kuunteleva, viisas ja vielä kaiken lisäksi sydämellinen keski-ikäinen korkeastikoulutettu nainen. Osaat tarkastella asioita laaja-alaisesti.
    Tsemppiä vaalityöhösi! Marjatta, uskon Sinun pääsevän Juha Sipilän eduskuntajoukkuessa
    tekemään työtä isänmaamme hyväksi. HYVÄ HÄMEESTÄ HÄMEEN HYVÄKSI!

  2. avatar Jaska sanoo:

    Iltaa Marjatta

    Etpä ole havaintoinesi yksin. Pääkirjoituksen sävy, jossa AINA yritetään tehdä kokoomuspuolueen kilpakumppaneista ääliöitä on juuri se mikä usein häiritsee. Kirjoittaja varmasti laskee että jospa kokoomukselle saisi asioita vääristelemällä vaikka pari pinnaa lisää. Samalla kyllä kirjoittaja tekee itsestään naurunalaisen ja aliarvioi lukijoitaan pahemman kerran. Pääkirjoittaja saa kernaasti jatkaa puolestani samalla linjalla, mutta veikkaan ettei se ainakaan ole lehden tilaajamääriä ole koskaan ollut kartuttamassa.

  3. Kiitos Erkki, nyt pitäisi olla avoin linja

  4. avatar ekku sanoo:

    Hyvä Marjatta!
    Voit itse laajentaa edes sen verran sananvapautta jottet vaadi kirjautumista jotta pääsee juttujasi kommentoimaan.
    Anna vaan vapaasti kaikien kommentoida, nimellä tai niminerkillä, saat jotain palautettakin!

css.php